Kasvikatsaus ja vähän valokuvaamisesta

Kouvolassa kasvaa kaikenlaista, syksylläkin, kuten kuvasta näkyy.

Oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa valokuvaamisen helppoudesta ja vaikeudesta, johon antoi kimmokkeen lukijamme Viruksen postaus. Johon siis alun perin minun piti laittaa kommentti mutta tästä tulee nyt vähän omaa tajunnanvirtaa.
Siinä kuvassa on varustelukierteen alku vaikka ei ystävämme ehkä sitä tunnusta. Ensin kyllä HN… toi mieleen jotain sikaflunssaan viittaavaa – ennen kuin silmiin osui Nikon. Ja siinä vaiheessa ainakin minä kimmahdin puoli metriä taaksepäin pelkästä kauhusta.

Silloin muinoin – ennen digikamera-aikaa – Miehellä oli kameralaukku. Siinä kulki runko, kaksi putkea ja kaikenmaailman linssin päälle pantavia läpyköitä, filmirullia täysinä tai tyhjinä, ynnä muuta ilmeisesti tarpeellista tavaraa. Matkoilla hän sitkeästi raahasi laukkua mukanaan, ainakin jossain määrin:

- pidäs tota, mä vaihdan putken
- kannas tota, mun tarttee nyt etsiä hyvä kulma
- annas uusi filmi, tässä menee viiminen nyt
- en mä voi sitä laukkua kantaa kun mä otan kuvia ja sä et ota
- jne ja jne

Lopuksi minä yleensä karjuin suoraa huutoa etten mä kanna enää mitää s….nan laukkua, kanna itte, ne on sun kamoja, mäkin haluan nyt kulkee ilman mitään painolastia. Ja minua katsottiin sitten todella ärsyyntyneenä kuin jotain idioottia.

Nyt meillä on molemmilla oma digikamera. Ihanaa! Minä saan rauhassa kuvata yksityiskohtia kun Mies kuvaa laajoja maisemia, joissa se yksityiskohta saadaan esille kun tietokoneella vähän zoomaa. Siis niissä on joku hieno asettelu.

Kuvaaminen varmasti jatkuu. Vaikka tuleekin syksy. Lupiini kuihtuu nyt tässä blogissa lievään talviuneen. Syynä on yksinkertaisesti ajan puute. Omat ja työasiat syövät juuri nyt liikaa, aikaa jää vain Blogistaniassa lukuseikkailuihin, omaa tuotosta ei synny. Kommenttilootissa tulen kyllä jatkossakin riehumaan, ja joskus saatan päräyttää tännekin jotakin.

Tämä blogi ei kuihdu, kanssabloggaaja jo metsästää uutta sielua. Ja varmasti löytää.